27.7.2012

Katseellani taivasta tavoitan






Ostettiin muutama päivä sitten tehosekoitin ja voin vihdoin tehdä pirtelöitä! :D Kokeiltiinkin jo mansikkapirtelön tekoa ja tuli kyllä hyvää, vaikka oltiinkin kytkettu laite jotenkin väärin, minkä seurauksena puolet pirtelöstä oli pöydällä. Muuten on sitten ollutkin aika kiireistä sivoillessa ja leipoessa. Eilenkin tehtiin 4 kakkupohjaa ja siivoamista kyllä riittää. (: Odotan kyllä ihan innolla sitä että juhlat on ohi ja voi levätä ja lomailla rauhassa, tuntuu ihan hirveältä että koulu alkaa jo kahden viikon päästä! Toisaalta kyllä ihan odotan syksyä ja koulua. (:

- Liisa




23.7.2012

Elämä on ihmisen parasta aikaa








Oltiin tosiaankin Julian kanssa kuvailemassa ja oli kyllä kivaa, kuviakin tuli yli sata. :D Nyt lähipäivät olen ihan vaan ollut kotona, leiponut ja siivonnut juhlia varten. Huomenna olisi tarkoitus taas mennä Turkuun, lähinnä kaikkien juhla juttujen takia. (: Mutta yritän ehtiä tekemään jonkun postuksen vielä ennen sunnuntaita. 

- Liisa





21.7.2012

Asu & ostoksia


              Sokos: Goshin luomivärit ja pohjustaja n.5€ kpl, We Care Iconin meikkivoidesivellin n.10€ ja valokynä n.5€.
                                                                     Huppari 17.50€ Prisma
Kynät n.1€, muffinsivihko 3,99€ Tiimari, Sooda kalenteri 12.95€ Prisma ja kultaiset korvikset 9.90€ Sokos
Kengät n.55€ Prisma. 

Tuossa nyt sitten niitä edellispäivän ostoksia. Kaikenlaista kivaa tuli löydettyä ja melkein kaikki olivat vielä alennuksessakin. :D Eilen Julia tuli meille yöksi ja  nytkin se nukkuu tuossa patjalla, en viitsinyt herättää. Eilen otettiin aika paljon kuvia mutta niille teen piakkoin oman postauksen. (: 

- Liisa





18.7.2012

Jos kesällä ei ole mansikoita






Heippa! Muutin tuota ulkoasua hiukan selkeämmäksi sillä vanha oli mielestäni hiukan sekava. Tämä sopii mielestäni paremmin ja pinkkikin vaihtui liilaan. :DD Viime päivät olen viettänyt ihan rennosti, tänään käytiin lunastamassa mun shekki ja huomenna oltaisiin menossa Turkuun ostoksille. Ainakin rippikengät ja kalenteri pitäisi löytää. Muutenkin pitäisi alkaa siivoilemaan ja leipomaan rippijuhlia varten, niihin on enää päälle viikko! Mekko on onneksi jo löydetty mutta kengät tosiaankin puuttuu. (: Tämä sää vaan harmittaa, koko kesänä ei ole ollut kunnon helteitä enkä ole käynyt uimassakaan kuin muutaman kerran. Onneksi on sentään mansikoita, niistä tulee kesäinen olo! :D

- Liisa



16.7.2012

Viron rippileiri ♥


 







Saarenmaalta on nyt kotiuduttu ja oli kyllä paras leiri ikinä! On nyt jo ikävä kaikkia niitä ihania leiriläisiä, isosia ja jopa ohjaajia. :D Leirikeskuskin oli todella mukava ja ohjelmaa ainakin riitti! Lisäksi tuli juostua kaatosateessa Tallinnan vanhassa kaupungissa ja leikittyä ponileikkiä laivalla. :DD Nyt olen sitten vaan yrittänyt sopeutua tähän tylsään tavalliseen arkeen ja eilen olin kävin katsomassa veljeä armeijassa. Ja täytyy kyllä sanoa että viikon totaalinen tauko tietokoneesta ja televisiosta teki hyvää. :D

- Liisa



5.7.2012

Okra








Tänään olin tosiaankin okrassa käymässä ja oli kyllä kuuma! Lisäksi sain rakot molempiin jalkoihin joten kävely ei ollut mitenkään kovin nautinnollista. (: Muuten oli kyllä ihan mukava näyttely. Koneita oli ainakin joka lähtöön ja muutakin näkemistä riitti. :D
Ylihuomenna onkin sitten jo lähtö Saarenmaalle, ja odotan matkaa kyllä ihan innoissani. Eli palaillaan päälle viikon päästä kunnon kuvapläjäyksen kera. :DD

ps. Löysin edellispäivänä vihdoin itselleni rippimekon ja ajattelin laittaa siitä kuvan tännekin. Mitäs pidätte? (: Itse ainakin pidän vaikka tulikin aika kalliiksi. 

- Liisa