28.12.2013

Joulun jälkeen

Joulu tuli ja joulu meni, mutta onneksi on vielä viikko lomaa jäljellä! Oma jouluni meni mukavissa merkeissä ihan vaan perinteisesti perheen kanssa aikaa viettäessä. Lahjoista en ala sen suuremmin kertomaan, mutta löytyihän sieltä kaikkea mukavaa, objektiivi, hajuvesi, suklaata ym. Ilmat tosin eivät ole olleet ainakaan minulle mitenkään mieluiset. Pidän lumesta ja pakkasesta paljon enemmän kuin tälläisestä vesikelistä. Mutta toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana joulu säistä huolimatta ja viettäkää rentouttava loma. Minä aion ainakin olla kokonaan ajattelematta mitään opiskeluun liittyvää. 
- Liisa

18.12.2013

Joulukortteja

 Itse olen aina halunnut tehdä joulukortit itse, koska tykkään askarrella ja niissä on mielestäni enemmän tunnetta kuin valmiskorteissa. Yllä olevassa kuvassa näkyy kaikki tänä vuonna tekemäni kortit, valtavasti niitä ei ole, mutta sain kyllä niihinkin kulutettua paljon aikaa.
 Joulupallo kortit ovat aika klassikoita ja helppoja tehdä. Leikkaa vain haluamastasi paperista palloja. Narut ja rusetit voi ihan vaan piirtää tussilla, mutta itse halusin käyttää oikeaa lankaa. Paperi mitä käytin näissä ja monissa muissakin korteissa on jouluista origami paperia. 
 Yksi mielestäni hyvä idea on leikata söpöstä lahjapaperista kuvia ja käyttää niitä kortteihin. Nämä nallet olen leikannut monta vuotta sitten ja säilönyt niitä laatikossani. Nyt ne viimein löysivät käyttötarkoituksen. Kuviosakset ovat paras kaverini kortteja tehdessä, niillä saa aikaan kivoja yksityiskohtia.
 Mainitsin aikaisemmin että käyttämäni paperi on origami paperia, ja tässä käytän sitä sen oikeaan käyttötarkoitukseen. Kannattaa liimata origami vain toisesta kyljestä niin, että se näyttää mahdollisimman kolmiulotteiselta. Tämä on todella selkeä ja hyvä ohje origami kurjen tekemiseen. Se ei ole mitenkään monimutkaista. (: 
Vasemmalla olevan kortin yksityiskohtaa on vaikea huomata, mutta se on avattava kortti, jonka "kansi" on leikattu keskeltä viistosti poikki. Näin sisälle saa enemmän kirjoitustilaa. Toisessa kortissa olen neulonut hammaspuikoilla sileää neuletta ja liimannut neuloksen korttiin. (näkyy kuvassa melko huonosti) Tätä oli hieman tuskallista neuloa, mutta nyt myöhemmin ajatellen paljon pienempikin palanen olisi riittänyt. 

Toivottavasti tästä oli teille hyötyä ja saitte uusia ideoita joulukortteihin. Tämä postaus tulee aika myöhässä, mutta tein suurimman osan näistä vasta eilen. Kyllä niitä kortteja vieläkin ehtii tekemään. (; 

- Liisa

11.12.2013

Sekalaisia kuvia & Liebster palkinto


Täällä on taas ollut vähän hiljaiseloa, voisin taas syyttää lukiota, mutta kaipa minulla olisi aikaa ollut tänne kirjoitella. Tässä välissä on kuitenkin ehtinyt sataa lunta, joulukuu on päässyt kunnolla alkuun ja lumi on taas jo melkein sulanut. Ylhäällä olevat kuvat ovat melko pitkältä aikaväliltä eivätkä liity toisiinsa millään lailla, mutta toivottavasti se ei haittaa. Ja ei, minun kotini ei ole palanut tai mitään muutakaan traagista, vanhan ladon jäänteet ne siinä vain palaa. 

Sain tässä itse asiassa jo yli viikko sitten Ventlalta Liebster blog palkinnon, joten kiitoksia paljon! 
Haasteen idea:

Liebster tarkoittaa rakastettua, rakkainta tai suosikkia, ja tämän Liebster-palkinnon avulla on tarkoitus saada huomiota alle 200 lukijan/seuraajan blogeille. Eli kun saat blogiisi kommentin "Liebster-palkinto sinulle" mene heti tietokoneen ääreen ja tee tämä samainen Liebster blog-juttu :)
 Muista kertoa nämä ohjeet:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse 5 blogia joilla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogeihinsa "Liebster blog-palkinto sinulle!
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.

Valitsin neljä, koska en löytänyt viidettä. (: 
Elina mymmelina

- Liisa