22.7.2013

Riparille uudestaan!


Kesäloma on taas kerran tullut ihan huomaamatta melkein loppuunsa. Muutama viikko on vielä jäljellä, nekin hyvin rippikoulun täyteisiä. Huomenna koittaa lähtö yhdeksäksi päivää Viroon riparille isoseksi ja sen jälkeen on pari konfirmaatiota ja rippijuhlat. Ja sitten alkaakin jo pian lukio. Mutta nyt minun on pakko alkaa pakkaamaan, en ole vielä aloittanutkaan. :D Riparilla en varmaan ala postailemaan, joten palaillaan sen jälkeen! 
Ps. Kuvia tähdittää Pempen lisäksi meidän pihalla jo varmaan puoli vuotta asustanut rusakon poikanen. Sitä näkee melkein joka kerta kun ulos astuu. (: 

- Liisa

13.7.2013

Muutamia hankintoja

Kesän aikana on tullut osteltua aika paljonkin kaikenlaista, ja ajattelin nyt muutamat jutut esitellä täällä bloginkin puolella.  
Ensimmäinen ja ehdottomasti suurin ostos on uusi kännykkäni. Kunnon älypuhelimesta olen haaveillut vaikka kuinka pitkään, ja nyt lopulta sain sellaisen ostettua. Aluksi suunnitelmissa oli Samsung Galaxy S3 mini, mutta päädyinkin isomman näytön ja paremman kameran takia S2 plussaan. Ja tämä on kyllä aivan täydellinen. Valkoisena tätä ei ollut, joten tyydyin siniharmaaseen. Mutta pinkit kuoret pelastaa kaiken, eikö vaan?  Tämä kustansi gigantista 250€. Ostin tähän myös 30 euron suojakalvon. Kyllä. 30 euroa pienestä kalvosta. Mutta myyjä sai ylipuhuttua! Se on amerikan armeijan kehittämä kalvo joka kuulemma suojaa näyttöä erittäin tehokkaasti, ja siinä 25 vuoden takuu. Harva tosin nykypäivänä käyttää yhtä kännykkää 25 vuotta. :D 
Isompaa laukkuakin olen etsinyt pitkään. Halusin sellaisen, joka olisi järkevän näköinen, ja jonne kamerani mahtuisi. Tämä löytyi Bag Stagen alennuksesta kuudellakympillä ja on toiminut vallan mainiosti.
Nämä balleriinatennarit olivat niin halvat, etten voinut jättää niitä hyllyyn! 6 euroa näteistä kengistä ei ole paljoa. Ja ovat vielä mukavat jalassa.
Liisa Ihmemaassa korvikset löytyivät sokokselta kuudella eurolla, enkä vaan voinut vastustaa. Ei näitä varmaan ole tarkoitettu Liisa Ihmemaassa korvakoruiksi, mutta se oli ensimmäinen asia joka tuli mieleen. Siinähän on se pupu jolla on kello. :D Mutta kuitenkin, tykkään näistä tosi paljon ja olen käyttänytkin jo muutaman kerran.
Lopuksi vielä pari meikkijuttua. Loppuneen aurinkopuuterin tilalle Rimmelin natural bronzer, Sokoksen alesta parilla eurolla We Care Iconin eyeliner ja Isadoran luomiväripaletti.

Näiden lisäksi olen ostanut jonkin verran vaatteita mutta suoraansanottuna en vaan jaksanut kuvata niitä. Ehkä vielä joskus. (:

- Liisa

3.7.2013

Kesäkuvaukset

Hei taas pitkästä aikaa! Anteeksi tämä pienoinen hiljaiseloni, kesällä käy usein niin, että kun ei ole pakko tehdä mitään, ei myöskään tee mitään. Blogin päivittäminenkin on jäänyt siihen "no mä teen sen huomenna" tasolle ja nämäkin kuvat ovat jo parin viikon takaa, kun ystäväni oli täällä käymässä. Oli tosi mukavaa ja ainakin kuvattua tuli aika lailla, kuvia riittäisi vielä toiseenkin postaukseen. Valokuvia on muutenkin kertynyt muistikortille jonkin verran ja ideoitakin riittäisi. Pitää varmaan ottaa itseäni niskasta kiinni vähän useammin. Pahoitteluni vielä minun ei niin hyvistä kuvanmuokkaus taidoista. Tuo pitkittäisten kuvien yhteensulaututtaminen ei ihan onnistunut, tuota mustavalkoista lukuunottamatta. Värien puuttuminen tosin saattoi olla aika suuri etu. 
Mutta viettäkää kaikki aivan mahtava heinäkuu, sillä vielä on kesää jäljellä!
ps. Eikö ystävälläni olekin aivan ihanat haaremihousut? (;
mekko - h&m
- Liisa