26.5.2013

Isosjuttuja



Tässä olisi niitä kuvia viime viikkoiselta isosleiriltä. Oli kyllä tosi kivaa, löydettiin simpukoita ja uin meressä. Eikä edes ollut mitenkään järkyttävän kylmää! Tämän viikon perjantaina olin ystäväni synttäreillä ja eilen oli Viron riparin ennakkotapaaminen. Oli tosi kiva nähdä koko ripariporukkaa ja odotan kyllä innolla sitä leiriä. Tiistaina olisi sitten vielä isosten ja ohjaajien palaveri, jossa vielä tarkemmin suunnitellaan leirin ohjelmaa. Ensiviikolla on myös luokkaretki, mennään Helsinkiin Linnanmäelle, raxiin ja eduskuntatalolle. Ja totta kai silloin on myös se odotettu päätös, johon on enää k-u-u-s-i  p-ä-i-v-ä-ä! Sitten on peruskoulu minun osaltani ohi. Sitä odotellessa. (;
- Liisa

16.5.2013

Kevään kukkaloistoa

Tänään on tuntunut ensimmäistä kertaa jo ihankuin kesältä! Auringossa paahtuu, puihin on ilmestynyt pienet lehdet ja puutarhassa kukkii jo monenlaisia kasveja. Ja onhan se jo aikakin - kesäloma alkaa kahden viikon päästä. Mutta tietysti tuttuun tapaan kaikki kokeet on ängetty näille viimeisille viikoille. Kaikkea muutakin ohjelmaa tässä toukokuussa vielä olisi, huomennakin kutsuu isosleiri. Otan sinne varmaan kameran mukaan ja yritän jonkin verran kuvailla. Mutta nyt hiukan kuvia pihalla kukoistavista kasveista.
Tälläinenkin on kasvimaalle eksynyt :D
- Liisa

13.5.2013

Äitienpäivä


Eilen oli tosiaankin äitienpäivä. Itse tein äidilleni kortin ja poimin aamulla valkovuokkoja. Olisi ollut mukava vielä leipoakin jotain, mutta ei ollut sellaista hetkeä joilloin äiti ei olisi ollut kotona. Eikä oikein tullut muutakaan lahjaideaa mieleen. Illalla käytiin sitten vielä mummia tervehtimässä ja masut täyttämässä. Kyllähän siinä herkkuja olikin kerrakseen, kun kakkujakin oli kolmin kappalein.
Niinkuin huomata saattaa, muutin eilen blogin ulkoasun. Vanha ei enää miellyttänyt silmää ja olihan jo aikakin vaihtaa hiukan keväisempään. Lisäksi vanha banneri oli ärsyttävän korkea. Tämä nyt kelvannee ainakin hetken, ja mielestäni tuo pitsitausta on kyllä aika ihana. Mitäs mieltä te olette?
ps. kannattaa kuunnella tuo Juha Metsäperän kappale, aivan ihana! ♥

- Liisa

11.5.2013

Enkelitaulut

Minulla oli muutama vuosi sitten aivan upea enkeli seinäkalenteri. Olen säästänyt sitä huoneessani ja miettinyt mitä siitä saisi aikaan. Viimein keksin tehdä kalenterin takana olleista pikkukuvista taulun. Sommittelin ne paperille ja kehystin vanhaan kirpputorilta löydettyyn kehykseen, joka sopi kuville täydellisesti. Nyt taulu onkin yksi huoneeni lempiasioista, onhan se vielä itse tehtykin. 
Mutta minullehan ei yksi taulu riittänyt vaan tein täysikokoisesta kuvasta vielä toisen. Kehyksen tulen vielä varmaan muuttamaan, tuosta puuttuu lasi eikä huoneessani ole mitään tuon sävyistä ruskeaa. Valkoiseksi maalaaminen tekisi tieysti ihmeitä mutta saa nähdä.
- Liisa

6.5.2013

Upea täysikuu

 Nämä ovat oikeastaan jo aika vanhoja kuvia, mutta ajattelin tulla ne vielä tännekin julkaisemaan. Nimittäin kerran, kun olin jo menossa nukkumaan katsoin ikkunasta ulos ja näin, että ulkona oli aivan valtava täysikuu! Laitoin äkkiä vähän vaatetta päälle ja lähdin ulos kuvaamaan. Ei se ulkona enään ihan niin valtavalta näyttänyt, mutta aika upealta kuitenkin.
- Liisa

3.5.2013

Palloja

Vappu tuli ja meni, itse en sitä mitenkään ihmeellisin rituaalein juhlistanut. Simaa on tullut juotua ja pari munkkia syötyä. Lisäksi lakkasin kynteni jollain tapaa vappuun sopivalla palloteemalla ja puhaltelin huoneeseenikin muutamat pallot. Viime aikoina olen myös siivoillut ihmeen paljon, aina keväisin tulee intoa sisustaa ja järjestellä.  
 Olen muuten pahoillani siitä, etten viimeaikoina ole mitenkään ihmeemmin panostanut blogiin. Kuvat olisivat kyllä tälläkin hetkellä valmiina muutamaan postaukseen, mutta aikaa postausten kirjoittamiseen ei tunnu löytyvän. Ulkoasukin alkaa jo kyllästyttää ja muutenkin tuntuu että tämä blogi tarvitsee jonkinmoisen suunnanmuutoksen. Mutta ainakin kesälomalla minulla on paljon aikaa, joten silloin voi kunnolla keskittyä tähän. (:

- Liisa